maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Raskasta raskautta

Jep. Näin se on. Raskaana oloa ei suotta ole nimetty RASKAANA oloksi. Viiviä odottaessa en tiennyt tästä riemusta vielä mitään, ennakoivia supistuksiakaan kun ei tullut edes niin paljoa eikä voimakkaina, että oisin ne supistuksiksi tajunnut, ennenkun mua neuvolassa opastivat :D Nyt on ollut kaikkea: Supistuksia (koko skaalalla). Ummetusta (kaikki raskautetut naiset tietää että ei puhuta mistään pienestä ahtaudentunteesta, vaan siitä että kun se odotettu kikkare sitten vihdoin ja viimein saapuu pihalle, niin olo on aikaisempaan verrattuna TAIVAALLINEN). Ala-maha ja -selkäjomotusta (neuvolassa ei löytänyt enää päätä, joten se siellä ilmeisesti painaa). En tiiä onko jo peräti se surullisen kuuluisa limatulppakin mennyttä kalua, tai menossa parhaimmillaan, jotain sen tyyppistä on liikkeellä kuitenki. Ja väsymys, ihminen joka ei montaa yötä elämässään ole unettomuudesta kärsinyt, ei osaa nukkua! Joko ei nukahda kirveelläkään (no ehkä sillä vois, mutta se olisi jo ikiunta ;) )tai sitten yöheräämisen jälkeen (joita on puolentoista-kahdentunnin välein joko pissihädän tai kivun takia) ei vaan enää saa unta... Ja seuraavana päivänä ei sitten pysty eikä kykene eikä ennenkaikkea uskalla tehdä mitään muuta kun maata hiljaa paikoillaan, kun tuo väsymys aiheuttaa supistuksia ja yleensä se unensaanti on siinä vaiheessa aivan toivotonta. Nuo ja ne normi liitoskivut, mielialamuutokset ja muut päälle, ja tiedät kyllä vuorenvarmasti olevasi ERITTÄINKIN raskaana.

Tänään oli kuitenki niin tämän äiteen kun Viivinki neuvola, ja molemmat saivat kehuja kasvusta ja kaikki oli muutenkin ok. Viivi vielä urhoollisesti kesti rokotuksenki.

Ei se aina näin surkeeta ole, nyt on vaan ollu enempi noita raskaita ja kipeitä päiviä.

Kattelin edellistä postausta muuten ja kuvittelin siinä sitä edellisestä postauksesta olevasta 2 viikkoa, vaikka päivämäärät julmasti kertovat aikaa välillä kuluneen...oliko neljä päivää :D Että tässä jamassa se meikämamman muisti on ihan oikeesti... Nyt tiedän senki miltä dementikoista mahtaa tämä elämä tuntua, koska mä en muista menneisyyttä nykyään kun eiliseen asti. Vanhemmat päivät on melkosta hernerokkasumua, niistä on hajua vaan yksittäisistä tapahtumista, ja niitäkään ei saa asetettua millekkään aikajanalle.

No mutta kerrotaan niitä muistikuvia mitä viime ajoista on: Eli Viivin synttärit oli mummolassa toissaviikonloppuna, siitä tässä pari kuvaa:

Neiti keskittyy kakun syöntiin, isi vähän auttaa.



Synttärisankari testailemassa uutukaista kahluuallastaan (kumivene)


Ja viime viikonloppuna olin koko viikonlopun vapaalla. Viivi oli isukin matkassa mummolassa, autoa korjasivat taas, tällä kertaa ruosteenpoistoa ja maalaussessiota. Ja ukin uuden veneen korjausta. Äiti silläaikaa öllötti kotona. Lauantaina pörräsin kavereitten, Veeran ja Katin matkassa shoppailureissulla, tai ideana olikin vaan olla mukana, mutta automaattikäynti vahvisti asian: Olin unohtanut(yllätys-yllätys taas että jotain oli unohtunut! ) että opintolainan lyhennys lähtee tililtä 16 päivän tienoilla, joten rahaa olikin tilillä jäljellä vaan muutama euro... No mutta, tosi hyvää teki kuitenki vaan pörrätä ihan muissa kuvioissa kun yleensä, ja Kati oli aivan enkeli ja tuli vielä illalla auttamaan kämpän siivouksessa. -Tai siis minä hädintuskin pystyin imuroimaan koko kämpän, ja Kati teki putskliiniä koko naisentehokkuudellaan (ja se nainen on muuten ihan yleisellä mittapuulla mitattuna TODELLA tehokas) keittiössä ja koko kämpän lattioissa. Projektin päätteeksi syötiin hyvin;kotimaisia varhaisperunoita margariinin, herne-maissi-paprikan ja Atrian grillivartaitten kanssa. NAM!
-Ja kiitos vielä Kati, jos luet tätä, et parempaa lahjaa oikeesti olisi tässä tilassa olevalle naiselle voinu antaa. :)

Askartelu- ja käsityöinto on ollut tosi vähissä, yhen kaulakorun oon saanu itelle tehtyä, eikä siitäkään ole edes kuvaa vielä otettuna. Ja haaveillen selailen tuota Stitch &craftia, jos joku päivä jaksas alkaa ideoimaan tuon pohjalta kortteja.... Ja tänään iski ihme himo alottaa tekee Viiville sukkia! Semmosia polvipitusia, rimpsureunasia missä on yläreunassa sidottavat nauhat. -Keiju-meininki-sukkendaalit! En tiiä...kypsytellään nyt tuota ideaa vielä kuitenki... :D

lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Taas ostoksilla, ja jotain valmistakin :D

Ohhoh kun on aika rientänyt taas...Onko tässä menny OIKEESTI jo melkeen pari viikkoa viime postauksesta...?No hyvä vaan, niin saadaan pikku-otus kohta maailmaan. -Pikkuotuksesta puheen ollen, kävin viime viikolla Kättärillä lääkärissä kun paino oli edelliskuussa tullut ja pudonnut kilon...No, samoihin aikoihin se pikkusen putos Viiviäki oottaessa, joten lieventävä asianhaara, mutta kuitenki. Ultrattiin ja kateltiin tilannetta, ja Önnikkä on ihan viikkojaan vastaavan kokonen, eli äiti se on vaan tässä hävinny, mut se oli aika tiedossa jo etukäteen. Kyllä mä tosin enemmän oon kiinnittäny nyt huomiota ruuan määrään, mitä kurkusta survon alas, mutta kun ei näin pieneen ihmiseen mahu kerralla kun rajallinen määrä, ja NYT varsinkaan :D

Samalla lääkärikäynnillä muuten tuli hyvä huomio; Mulle on merkitty pituutta kaikkiin papereihin yli 10 cm ylimäärästä! Etää heittäähän ne paino-pituus-suhdekäyrät sillon...Jollekkin on ilmeisesti sattunu ajatusvirhe kirjottaessa, ja muut on vaan kopioinu oimiin papereihinsa tän fiban. Eli varmaan vähenee tämä herjaus siitä että minä en syö, ainaki jonkin verran, kun saadaan papereihin mun oikee pituus :)

Koska Viivillä oli hampilääkäri yhtäaikaa kun mulla oma lääkäri kättärillä, niin Marko hoiti tytön ja ne meni keskenään mummolaan vielä loppupäiväksi korjaamaan autoa (kytkin sitten meni ja pamahti ihan tuusaksi, ihanaa että on mies joka saa noi hommat hoidettuu kokonaan ite, nii ei ihan omaisuuksia mee aina jotain autolle sattuessa)...Ja mitä tämä tarkoittikaan:

*****************



ÄITIN VAPAA-PÄIVÄ! :



Eli kättäriltä suunnistin bussilla keskustaanpäin, kävin Kurvissa Fidassa: Saaliina oli vaaleenpunaset sukkahousut, valkeat sukkikset (joo, ei omaan läyttöön, askarteluun, mutta kohteen näätte myöhemmin... ), ja vähän vaatteita ja Viiville kivat "ne perinteiset" puukuutiot.

Sitten viereen Tiimariin ja Voila`! Siellä oli niitä "Gardren" ja muita leimoja, mitä Taava mainitsi aikasemmin blogissaan löytäneensä, ja mä olen metsästäny hullun kiilto silmissä ympäri Vantaan ja Espoon Tiimareita, tuloksetta tähän asti. (Voi hiisi, kyllä stadista saa kaikkea... ;) ) Mitähän muuta sieltä tarttu mukaan...Piippurasseja, ku aina kun niitä tarviis, että tulee joku ihana idea vastaan, nii niitä ei ole. Nii juu, ja ihania kirjain-muovihelmiä ostin kanssa, niillekkin on jo pari käyttökohdetta valmiina odottamassa.

Sitten hyppäsin metroon ja menin Hakaniemeen, ideana oli käydä hallissa hiukopalalla ja siinä lankakaupassa, mutta toisin meni... Kiersin toria aivan haltioituneena, kattelin kukkia ja myynnissä oli jo kotimaisia uusia perunoita ja porkkanoita ja kaikea ihanaa. Mussutettavaksi asti kassiin päätyi litra ihania, makeita kirsikoita ja kotimaisia kasvihuonemansikoita. -Harmittaa ettei ollu kamera mukana, torilta olis saanu ihania kuvia. Sitten suuntasin hallin ovia kohti. Ovien luona mua tuli vastaan vanhempi mies joka kysy kohdalla varsin kohteliaasti että : "Anteeksi, mennäänkö naimisiin?" Nauroin takasinpäin, totesin että "Jos nyt ei kuitenkaan." ja jatkoin matkaa, mutta nauratti kyllä pitkän aikaa,- en tiiä kuin paljon oli alkoholilla osuutta asiaan, kun ottaa huomioon, että tämä meikäläisen siunattu tila ei jää kyllä nykyään enää keltään VARMASTI huomaamatta -ehkä setä ajatteli että kaksi kärpästä yhdellä iskulla :D

Hallissa olin jo niin poikki että en jaksanu kun kiertää sen nälkäsenä löytää viimesillä voimilla sen kahvilan, todeta että ankea valikoima mitään kunnon syömistä ja kovin pitkä jono. Pois. Jäi lankakauppa ratsaamatta, mutta joskus toiste sitten, ja ei mlla kyllä mitään tarvetta ole edes lankaa saada, kuhan olisin kattonu huvikseen. Sitten asematunneliin haukkaamaan hiukopalaa ja metrossa tulin siihen lopputulokseen että ei jaksa tämä mamma kipittää enää tälle päivälle hirveesti, eli lenkistä pois keskustan askartelupuodit, ja juna-aseman kautta Malmille ettimään Prismasta Peel Offs-markereita. Lopputulos:Myyjä ei edes oikein meinaa ymmärtää mistä nyt n kyse, ja eipä saatu vielä ääriviivatarroihin kauheesti tällä reissulla väriä. Kiersin Suomalaisen kirjakaupan, Tiimarin ja Tarjoustalonki että jos löytys ees JOITAIN permanent-kyniä, kohtuuhintasia ja kivoilla väreillä, korvaamaan ne Peelsit, mutta eipä näkynyt... No, Taava lupautu kattomaan, josko löytäisi mulle nuo halutut tussit, joten eipä mitään.

Sitten vaan junalla kotiinpäin! :)

Tässä nämä löydetyt aarteet:

**************************
Sitten on rötkö-ryökäleestä yksi kuva,eilen napattu; poitsu ottaa arskaa partsilla...Yritin napata kuvaa jo aikasemmin kun Viivi rötkötti selällään puoliksi Penan päällä, mutta Benji lähti kirjaimellisesti kävelee kun aloin virittää kameraa :D


*****************************
Eilinen päivä meni unisissa merkeissä taas. En saanu yöllä oikeen nukuttua, ja Viivi heräsi viiden jälkeen, niin lopputuloksena oli Zombi-äiti. Oikeesti en muista millon viimeksi olis nukuttanu niin paljon että ei uskalla mennä pitkälleen, koska tietää että sillon taju lähtee justiinsa! No, korjailin tilannetta koko päivän ja nukuin aina vaan ku tyttökin, ja iltaan mennessä olin jo kaksien päikkäreitten jäljiltä aika normaalin olonen-tai ainaki silmät pysy taas auki ;)

Marko ehotti että jos haluun vähän vapaata, niin he voi mennä mummolaan, autossa olis ruosteenpoistoa ja Viivi pääsis mummon hoivaan siksi aikaa,ja huomenna( =tänään) voisin tulla perässä, kun on Viivin synttäri-kekkerit, jotka mummi lupasi järjestää kokonaan ilman mun apua, kun mulla ei oikeen nyt ymmärrettävästikkään virta riitä leipomisiin ja muihin. No, tyttö ja iskä lähti mummolaan ja taas on äiti vapaalla :D (tää alkaa olla hurjaa...) No, kävin kirjastossa ja kiersin tuossa kylällä pikkusen, mutta kyllä helle ajo nopeesti kotia viileeseen.

Kotona levitin nautinnolla keittiön pöydän täyteen leimaus-juttuja, (mukana kaikki nää uudet, justiin hankitut ihanuudet) Ja aloin soveltaa kaikkia mahdollisia tekniikoita, mistä oon IKINÄ kuullukkaan, ja kekkasin vissiin vähän omiakin :D Tässä näitä:

Eli kangasväreillä käytettäväksi tarkotetut Tiimarin leimasimet, normi-liimaa leima-aineena ja paria eri väriä koristehiekkaa. Päälle siveltimellä vielä kerros liimaa, ja lisäsin vielä myöhemmin 3d lakkaa että varmasti kestää hiekat missä pitääkin. Tein vaan tyhmänä kokeilun paperille kun paksua kartonkia on mulla varastossa rajallinen määrä, olis pitäny vaan uskaltaa suoraan kartongille.

Sitten värillisiä leimasinnesteitä, joiden päälle läpinäkyvää embossaus-jauhetta. Taustan väritin vesipuuväreillä (siveltimellä). Myöhemmin väritin leimakuvat vielä puuväreillä ja laitoin kirkasta 3-d lakkaa kukkien ja lehtien päälle.

Nää on tehty ihan normi liima-leima-aineella ja mustalla embossaus-jauheella. Pitäs keksiä näihinki joku juju..

Nää on ihan vaan leimattu värillisillä leima-aineilla märäksi pyyhittyyn kartonkiin, oisin kokeillu niinpäinki että suihkuttanu vettä päälle, mutta multa justiin hajos se mun ainokainen suihkepullo. Mutta kiva tulos näinkin. :)

Ylläällä olevat lemmikeillä on muutes taustaan saatu väriä vielä vettä sivelemällä leimauksen jälkeen uudelleen, ja kahvinmuruja ripoteltu vielä ihan viimoseks joksikin aikaa sille märälle paperille.Ihan kylmästi vaan huuhtelin myöhemmmin ne murut pois.(Se pikakahvijauhe toimis tähän ku häkä, mutku ei viittis ostaa koko purnukkaa paria lusikallista varten-hei, sitähän myydään varmaan annospusseissakin?!-sanokaa että myydään!!!?)

Vaaleenpunanen leppis-paperi on liima-leima-aineella leimattu, ja helmiäisjauheella koristettu.

Tuhatjalkanen on sillä kangasvärileimasilella ja liimalla leimattu, helmiäisjauhe päällä ( ei toimi tuo liima helmiäisjauheeseen, jotenki liian märkää, tää oli ainoo aika isosta satsista ees jotenki käytettävissä oleva kuva).

Muut on liima-leima-aineella ja chalkseilla tehtyjä.


Ylärivin kolme helakan väristä on embossaamalla, taustat on kahessa chalkseista, keskimmäisessä puuväriä ja kurkumaa( käytin kurkumaa niinku kahvinporoja aiemmin. )

Keskellä olevat hailakat on liima-leima-aineella leimattu, kirkkaalla embossausjauheella koristettu ja puuväreillä veetty tausta. Saa muuten olla aika vahva väri että erottuu se kirkas embossaus, noissa ei livenäkään näy kauheen hyvin.

Loput on krakleeraus-maalaus-kokeiluja. Jännä kuin mun maaleista osa krakeloituu ja osa ei, vaikka olisivatkin ihan vaan saman merkin eri sävyjä! :D Musta toi pelkkä krakelointi oli tylsä, varsinki ku kaikki ei ees halkeillu, joten vetelin sinne tänne päälle (ihan vaan vessapaperin kanssa) osaan kuparin väristä rajaus-kalvoväriä, ja osaan hopean väristä rajaus-kalvoväriä.

Värit ei kuvassa ihan piä paikkaansa, en saanu säädettyä kohilleen. Valitan...
Tälle on jo saaja oottamassa, koska en tiiä lukevatko blogia, niin en paljasta enempää :) Kokeilin Askartelulehdessä ollutta ohjetta tuohon perhosen tekoon, teen varmaan samalla idealla tuhatjalkasia ja toukkiakin ja tähänhän ne sukkikset sieltä kirpparilta metsästettiin :D Noista lehdistä sen verran, että se Stich & Craft on loistava jos yhtään on innokkuutta kirjonnan ja ristipistoilun suuntaan- ja mulla ainaki avas ihan uusia maisemia, niinku kuvasta näkyy.Tätä korttien koristelua kirjomalla -paperille, kartongille tai aida-pohjalle tuun kyllä tekemään lisää, heti kun on aikaa, eilen jo himotti, mut aika loppu kesken.


Tässä on noita siipiä valmiina oottamassa parit, ja yksi ihka valmis perhonenki oottelee tuolla sijoituskohdettaan :)
Tää on säätöä vaille valmis, muistutuksen sana itelleni: ÄLÄ IKINÄ KIRJORTA MITÄÄN KORTTIIN VAPAALLA KÄDELLÄ ILMAN LUONNOSTELUA! tuossa on ollu jo teipill´ä kiinni softispalakin, johon tuhersin tuon, taas vapaalla kädellä. Pilalle meni sekin, toiselle puolelle taivutin "onnea" rautalangasta ja koristelin ne kirjaimet välihelmillä, mut innostuin läträämään niin paljon pikaliiman kanssa että ei sekään ollu hyvä. Idea muuten on kyllä täysin käyttökelponen, pitää vaan vähän reenata. Muutenki tuo rautalangan käyttö on aika jännää tohua korteissa ja mulla reenauslistalla.

Sitten kokeilin tuota pistelyä, sillä saa aika kivoja juttuja, mutta sekin on harjotuksen ja huolellisuuden tulos, ja SUUNNITELTAVA ja näköjään melkeen kuviot kokeiltavakin etukäteen. Mutta toimii! :)

Mun helmitilaus tuli eilen postissa! Taas olin tosi tyytyväinen tuohon Esteriinaan kaikin puolin.


Sitten on kuvassa Viivin kesähatun alotelma. Etenee edelleen TODELLA hitaasti (lue:ei etene ollenkaan).

maanantaina, kesäkuuta 04, 2007


Nonni, shoppailtu on! -Pääsin sillon viettämään äitin laatuaikaa Jumboon, ja näinhän siinä kävi: Päätin kerranki että nyt on äiti ollu niin ahkera, että se ei "muutamasta" eurosta kiinni ole, että kerranhan se vaan kirpasee (Yleensä en henno ostaa mitään, haaveilen vaan mitä kaikkee voisi tehdä jos olisi tarvikkeet).Ja nyt on KAIKKEA: Ne röpelöreunaset koristereuna-sakset mistä oon jo kauan haaveillut, mustaa embossaus-jauhetta, pinkkiä helmiäisjauhetta, ihana leimasarja missä on koristekulmia ja muita koukeroita, 3-d kyniä ja -lakkaa, embossaus-öö...mikskä tuota nyt sanois...-boordi...? ...Boordi-lävistäjä, ääriviivatarroja, 0.8 mm metallilankaa koruihin, vaijeria, kiinnityshelmiä, elämäni ensimmäinen Stich & Craft-lehti, sävypapereita, kuultopapereita ja sitten nuo Sinellin ilmaset esitteet jotka tuossa olla öllöttää kanssa. IHANAA!!!

Kuutisen tuntia kiersin Jumbossa, ekat neljä tuntia kattelin kaikessa rauhassa, (istuskelin välillä kun ei pysty olee tolpillaan kovin kauan putkeen) ja tein hankinnat, ja loput kaks tuntia oottelin isäntää hakemaan ( Viivi oli just kuulemma nukahtanu) ja aloikuluttaa aikaa kuolaamalla hankintoja, istuskelemalla kaikessa rauhassa, -millon mitäkin mussuttaen uuden lehden parissa...
-Ja sitten iski joku naiseus-kärpänen: Piti ihan vaan käydä ostamassa hapetin mun kulmien ja ripsien kestoväreille, no sitäpä ei enää myydä yksinään, vaan ainostaan värin mukana, jota mä en tarvi, ku mulla on ne värit (apteekista saa sitä hapetinta, mutta pitää onkia se vahvuus ensin selville). Päätin sitten kierrellä ja kattella, ja sitten iski käsittämätön tarve jostain syystä saada kevyesti ruskettavaa kosteusvoidetta, blondausaine hiuksille ja shampoo niille uusille entistä vaaleemmille kutreille! Tätä tapahtuu todella harvon nykyään, kun meinaa tuo panostus tuohon ulkoseen olemukseen jäädä tekemättä suurimpana osana päivistä kokonaan. :D
No...ei kuulunu vieläkään miehekkeestä mitään, joten kiersin Lindexin, Seppälän, Anttilan ja H&M:n koruhyllyt ja kattelin korujen ideoita ja hintoja. -Että nyt on lisää ideoitaki mitä soveltaa taas koruihin- ja niitä tuli ihan ilmaseksi :D
Illalla sitten otettiin vielä rennosti, tilattiin pitsaa ja sain rauhassa läträtä itteni takasin edustuskuntoon :)
**************************************************
Seuraava päivä olikin sitten jotakin IHAN muuta. Heti aamusta alko supistella ja pakottaa mahaa, mitenkään päin ei ollu hyvä olla, välillä tuli koviakin suppareita ja alko jo oikeesti hirvittää että lääkäriin se on mentävä jos tää ei tästä asetu. Kaks kertaa olin kylvyssäkin, kun se oli ainoo paikka missä ei juurikaan koskenu mihinkään(luojalle kiitos kylpyammeesta-ihana keksintö!) Välillä torkahin, ja heräsin taas (edellisenä yönä olin heränny kolmelta yöllä enkä saanu enää unta, ja sitä edellisenä Viivi valvotti, eli univelkaa oli vaikka muille jakaa). No...Viivi oli valmista kauraa yöunille seittemän jälkeen jo, ja menin nukuttamaan sitä ja nukahdin ite jo ennen tyttöö! :DHavahduin vartin päästä siihen että tyttö kinuaa huomiota, ja totesin että nuku sinäki ku äitiki simahti jo-ja tyttö rupes kaveriksi nukkumaan :)
Tänä aamuna heräsin virkeenä kun peipponen puol seittemältä, Viivi jatko uniaan vielä reiluun kaheksaan, ja mahakivuista ja supistuksista ei ole ollut taas tietookaan. Kävelemässä käytiin ja kaikkea pientä on touhuttu, ja pikkusen vaan väsyttää.Että säästyin siltä lekurireissulta kuitenki, kai se oli vaan univaje ja se massiivinen shoppaus kun niin uuvutti...-tiedä häntä...
ja ainii, Viivillä on tänään 1-v syntymäpäivä! Viikonloppuna mummolassa kahvitellaan tapahtuneen kunniaksi, äiti yritti tehä tänään vähän sovellettua kakkupohjaa ihan vaan muuten omalle porukalle, ja lörinäksi meni... ;)
****************************************
Mutta tässä on nyt kuva niistä valmistuneista villiksistä(nyöri kyllä vielä puuttuu lanoliinituksen lisäksi), vähän tuntus reilut olevan, varmaan koitan vähän huovuttaa kasaan...ehkä. En tiiä, mutta jos ei muuten päälle sovi, nii voi käyttää vaikka näin:

Sitten on kuva Viivistä ihan muuten vaan, näppäsin tän tänään kävelyllä. Kuvassa on muuten kolmiohuivi, josta Viivi onnistuneesti hankkiutu eroon jossakin vaiheessa matkaa (tyttö ei tykkää pitää mitään päässään, vaan vimppaa aina kaikki pois heti kun mahollista).No...alotin virkkaamaan Viiville sitä kesä-lätsää, nii on tytöllä taas mitä heitellä menemään :D

**************************************
Kuka on sanonut että vaan SYKSY on sieniaikaa? ;) Tämmösiä, kuulemma oletettavastikkin kartiohuhtasieniä kasvaa(-on tosin jo nahistumaan päin hyvän matkaa) meijän talon sisäpihalla, angervojen alla. Kuulemma toisella laidalla pihaa kasvaa kukkapenkissä oikeen mattona jotakin herkkusientä, samoin oon nähny sitä yhen kävelytien vieressä :D

Ja nämä bongasin kävelylenkin varrelta:

Noitten lajista ei ole mitään havaintoo, enkä oo vielä jaksanu ees tutkailla tarkemmin, kertokaa jos tiedätte :)
Mutta että tämmösiä tällä kertaa. Ei kun sieniä bongailemaan ;)


perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

INSPIRAATIOTA! :)

Viivi-vaavin kanssa naatiskeltii kesäpäivästä ja vesimelonista parvekkeella tuossa yks päivä. :)

Ja äitee on saanu näperrettyä viime postauksesta löytyvälle pinkeistä simpukankuorihelmistä väsätylle rannekorulle kaveriksi kaulakorun, kuvassa on pikkusen huonot värit, nuggetit on lämpimämmät punasia oikeesti, en saanu muokkaamallakaan kohilleen. Muuten tykkään kyllä :)
Tämmönen synty väkisin niistä lasilehti-helmistä mihin se yks kaveri iski silmänsä kun olivat siinä toisessa korussa. Tästä tuli nyt JOTAIN IHAN MUUTA ku oli tarkotus, ja ei varmaan mitään sinne päinkään mitä kaveri ajatteli, mutta no problem, sehän tarkottaa vaan sitä että on tilattava lisää helmiä,-nythän siihen on taas hyvä syy :D
Oikeen itekkin ihmettelen miten mun kätösistä nyt yht äkkiä putkahti tämmönen hillitty- hallittu, mutta niin vaan tapahtu kun nää vaan syntyy, ei näitä suunnitella -Ja jos suunnitellaanki, nii ikinä ei synny sitä mitä on suunniteltu! ;)
Eilen Viivin kanssa oltiin aamukävelyllä ja innostuin keräämään vähän kukkia sisällekkin makkarin pöydille, se kun on ainut huone mihin kissoja ei lasketa ollenkaan, niin kukkien odotettavissa oleva elinikäkin voi olla jopa pidempi kun se 2 sekunttia.Ihana tuoksu tulee noista kieloista, tämä puketti on asettunut tuohon mun armaalle, ihanalle ja rakkaalle kampauspöydälle, joka oli pakko saada hommattua kun tähän asuntoon sillon aikoinaan muutin, mummilla on melkeen samanlainen ja muistan vieläkin kuin prinsessaksi tunsin itteni aina siinä istuessani ja peilatessani...Pitäs oikeen laittaa kunnon kuva pelkästään pöydästä, ihan priimahan se ei ole, mutta tunnearvoa on senkin edestä.

Taustalla muuten näkyy peilin kautta meijän pikku marakatti pinniksessä :D
Sitten surffailun tuloksia. Jostain syystä kaikilla tuntuu olevan nyt blogimaailmassa kaikkia ihania ideoita ja juttuja tekeillä (Tai sitten se johtuu siitä että sillon kun nää näin, olin edellisenä yönä taas pikästä aikaa saanu nukuttua kunnon yöunet-tuntuu tuo inspiraatio ja unen määrä liityvän aika tiiviisti yhteen) Tämmösiin olen törmäillyt:

Korttikulmassa on Henzun tekemiä ihan mielettömiä aurinkovärjäys-juttuja, näitä oon suunnitellu jo muutaman vuoden, pakko on päästä kokeilemaan!

Kati on tehnyt aivan ihanan kesäisiä mansikkakortteja huovuttamalla ja tää on kanssa pakko testaa.
Täällä on tuunattu ihanan romanttisia kelloja maalaamalla ja decoupagella koristelemalla.

Risulinnun pihassa oon muuten vaan haaveillu että sitten valovuosien päästä kun mullakin on oma mummonmökki ja vanha-vanha puutarha missä kuopsutella ja tehä kasvilöytöjä ja kaikkee ihanaa...*huokaus*

Keijukammarista sain roppakaupalla ideoita kortteihin -ja mielettömän shoppailuvietin .Peel offs tussit on nyt must tällä suunnalla ääriviivatarroihin -eli niitä ja muutamaa muuta tarviketta olisi PAKKO saada ja mahdollisimman HETI ;)
Rakkaasta päiväkirjasta sain lohtua lukemalla kuin muillakin menee aina välillä pyllylleen ne loistavatkin ideat-tai ideathan toimii jossakin muodossa aina-toteutus voi vaan hieman ontua ;)
Sitten olisi kuvia jo aikoja sitten valmistuneista saviruukuista, osa on saaanu jo ihan kunnolla osumaakin, mutta pikaliima pelastaa, ja koska rustiikkisuus on musta ihan jees ja tavarassa saa näkyä että sillä on elämää takanaan, niin nää alkaa pikkuhiljaa elämään vasta kukoistus-aikaansa ;)




samalla näätte mun yrtti-vauvojen vointeja ;)



Mitähän muuta...Viiville valmistu ne villikset, tuolla ne odottaa lanoliinitusta, pitää näpsästä kuva kun muistaa, ja alotin mä Viiville virkkaamalla kesähattuakin...Tuo virkkaaminen vaan vaatii niin paljon keskittymistä, ja niin rauhallisia hetkiä on harvoin, joten edistyy lätsä kovin kovin hitaasti. Ideana olisi että jos jaksaa, nii tälle äippärullalle pitäs kesälätsä saada kanssa.

Ja ainii! Sain hommattua Anttilasta lisää sitä Minni(e?) lankaa siihen neulekolttuun, pitää joskus jatkaa sitä kun on viileemmät kelit, näillä säillä ei tuo keinokuitulanka oikein kutsu.-Ja eihän siitä Viiville enää ole leninkiä, mutta jollekkin vauvalle lahjaksi, ja jospa Önnikkä vaikka onmin tyttö, vaikka mulla onki tune että poika sieltä putkahtaa :D

Jeps. Isäntä lupaili vähän tänään askartelupuoti-reissua, joten sitä odotellessa taian nyt ruveta tekemään sitä listaa tarvittavista tarvikkeista, jossa ei sitten kuitenkaan loppujen lopuksi pitäydytä :D

Ja ainii, sinä ihana ihminen, joka lähetit mulle niitä leimasinkuvia foorumin kautta, ISO KIITOS, perille tulivat, ja tytölle lähtee kortti kuhan se ensin syntyy.